sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kööpenhaminan joulumarkkinat



Nyt on Kööpenhaminan reissulta palattu. Matka oli kyllä ihana, mutta erityisesti matkasta jäi mieleen Tivolin joulumarkkinat ja varsinkin se tunnelma, mikä siellä oli. Mieletön hetki oli myös se, kun lauantai-iltana kävelimme mieheni kanssa käsi kädessä ostoskatuja ihmisvilinässä jouluvalojen alla, kun yhtäkkiä alkoi leijailemaan taivaalta lumihiutaleita <3. Se oli melkein kuin taianomainen hetki! Suomella on kyllä paljon opittavaa tanskalaisten joulutunnelman luomisesta ja voi kun Linnanmäkikin loihdittaisiin Tivolin kaltaiseksi joulumaaksi vielä joku vuosi. Tivolin lisäksi kävimme myös kävelemässä pariin kertaan Nyhavenissa sekä kiertelemässä Strøgetilla kaupoissa. Kööpenhamina on kyllä hyvin samankaltainen kaupunki kuin Helsinki, mutta siellä on joten rennompi ja lämpimämpi tunnelma. 


Tivolin joulumarkkinoilta löytyi ihan mielettömän ihania pikkumökkejä, joissa myytiin mitä ihanimpia joulukoristeita, -herkkuja, erilaisia villavaatteita sekä lämmintä juomaa ja ruokaa. Jouluvaloja oli kaikkialla ja perheet olivat tulleet pitämään yhdessä hauskaa. Pari kertaa kyllä toivoin, että omat lapset olisivat olleet myös mukana kokemassa sen paikan :)  Tivoli oli kyllä kuin sadunomainen joulukylä, joka vetää vertoja kokemukseltaan jopa Pariisin Disneyworldiin. Suosittelen siis kyllä lämpimästi käymään Köpiksessä ja Tivolissa joulumarkkinoiden aikaan. 







Pienemmät joulumarkkinat löytyvät myös Amagertorvilta, missä oli kuitenkin myynnissä vähän erilaisempia tavaroita väliltä koruista saksalaiseen makkaraan. Siellä oli myös useita kojuja, josta sai ostettua lämmikettä tai ruokaa vähän isompaan nälkään. 



Samalla jos eksyy Amagertorville ja Støgetille, niin kannattaa käydä myös pyörähtämässä Illums Bolighusilla, josta löytyy neljä kerrosta tanskalaista muotoilua ja yksi kerros pelkästään joulukoristeita. Saman kaupan vierestä löytyy myös Royal Copenhagen, jonne oli katettu kuusi erilaista kattausta. Kattaukset olivat hyvin suomalaisesta perinteestä poikkeava kattauksia, mutta silti kauniita. Kattauksista onkin tulossa vielä oma postaus, sen verran kauniita ja inspiroivia ne olivat.






Omat lemppariravintolat löyty Nyhavenista, joka oli vähintääkin yhtä kaunis kuin nähdyistä kuvista kuvittelinkin :) Nyhavenissakin oli pienet joulumarkkinat ja pienet kojut vieri vieressä :) Kaikki kolme joulumarkkina-aluetta ovat kyllä niin lähekkäin, että ne kannattaa kaikki käydä katsomassa ja ihastelemassa, jos Kööpenhaminassa viereilee :)









Ja käytiinpä me katsomassa Pientä Merenneitoakin :)




Tunnelmallista sunnuntai-iltaa! :)

P.S. Käy tsekkaamassa vuoden 2014 joulublogini osoitteessa http://mysweetxmas.com/

10 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia ja voi miten ihana tunnelma kuvista välittyy <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Köpiksessä oli kyllä aivan ihana tunnelma :)

      Poista
  2. Oijoi, joulumarkkinoille Kööpenhaminaan olisi kyllä ihana päästä! Kauniita kuvia ja kivoja tunnelmia! Mukavaa alkavaa viikkao sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pääsisit joskus siellä käymään! :) Mukavaa viikkoa myös sulle :)

      Poista
  3. Kivoja kuvia Tivolista, mullakin on kohta tulossa sieltä juttua :) Kivan kuvan oot saanut pienestä merenneidosta, meidän edessä pörräsi aina turisteja :D ja sit kun pyysin ystävää ottamaan kuvan minusta ja naperosta, kuva saatiin mutta pieni merenneito ei kuvissa näy :D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ymmärrä, miten se pieni merenneito voi vetää niin paljon turisteja! :D Silloin, kun mekin käytiin siellä, niin siinä oli varmaan joku 40 muuta turistia parveilemassa. Otin kuvan vaan sitten siitä tasanteelta, enkä lähtenyt poukkoilee muiden joukkoon :D Harmi ettei teillä kuva onnistunut ihan täydellisesti :/

      Poista
  4. Onpa ihania kuvia ja tunnelmia Köpiksestä :)

    VastaaPoista