maanantai 6. tammikuuta 2014

Lumisateessa

Nyt on tullut todistettua sekin, kun Chicagoon julistetaan lumimyrskyvaroitus ja ihmisiä pyydetään pysyttelemään sisätiloissa. Ja kyllä sitä lunta on tosiaan satanut! Kävin aamupäivästä tekemässä ulkona pienen lenkin kameran kanssa ja kokeilemassa onko lumisade oikeasti niin paha kuin annetaan olettaa ja ikkunoista näyttää.






Samalla sain kokeilla lumisateen kuvaamista eri säädöillä :)



Näitä kuvia ottaessa sää oli kyllä vielä suhteellisen leppoisa. Samanlainen kuin Suomessa, kun lunta tulee pyryttämällä, eikä meinaa eteensä nähdä :D Pikku kävelylenkin jälkeen palasin muun perheen luokse ja innoissani höyrysin, että nyt mennään pihalle hetkeksi leikkimään koko perhe, eikä jumituta sisälle koko päiväksi. Siinä vaiheessa, kun tunti myöhemmin oltiin koko porukka pihalla, niin kyllä siinä taisi pari ärränpäätäkin päästä, kun taisteltiin pyryä ja tuulta vastaan :D Joten kyllä ne varoitukset ihan aiheellisia ovat :)

Ja eihän siinä mitään, jos sää jatkuisi pari päivää tällaisena, mutta maanantaille on luvattu kylmän tuulen kanssa yli -40 asteen pakkanen!! Voin luvata, että me ei kyllä lasten kanssa astuta varpaillaakaan ulos tuolloin!

Lumisin terkuin
Katja

12 kommenttia:

  1. Oi, näitä kuvia katsellessa kyllä kaipaa lunta entisestään. En nyt mitään myrskyä kuitenkaan, vaan edes vähäsen lunta ja valoa. Tsemppiä sinne myräkkään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti loppuviikosta lumisade vihdoinkin tulisi myös sinne Suomeen :) Kyllä se lumi vaan tuo talvisen fiiliksen ja on osa meidän talvea!

      Poista
  2. Voi taitaa Suomen talvi olla nyt eksynyt sinne teille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä ainakin muutaman pakkasasteen ja lumikuuron verran :)

      Poista
  3. Kauniita kuvia olet saanut ennen myrskyä :)
    Mukavaa loppiaista koti Suomesta

    t.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Mukavaa loppiaista teille Suomeen! Täällä loppiaista ei vietetäkään :)

      Poista
  4. Onpa kauniita kuvia! Hyvä kuulla lumeen tottuneen suomalaisen kuvaus tilanteesta.
    Jään mielenkiinnolla odottelemaan postauksiasi elämästä Chicagosta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä se tuuli varsinkin oli tosi kirpeä, vaikka Helsingissäkin tuulee talvisin jatkuvasti ja siihen on olevinaan tottunut :)

      Poista
  5. Oi, kivoja kuvia! Lähetäpäs pari hiutaletta tännekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mä voisin mielelläni lähettää muutaman asteen pakkasta ja useamman lumipilven sinne :)

      Poista
  6. Ihanan näköistä, vaikka onkin myrskyvaroitus. Ensi viikolla pitäisi talven saapua tännekin, toivottavasti ei kuitenkaan myrskyn muodossa :)

    VastaaPoista
  7. Toivottavasti Suomeenkin tosiaan saataisiin talvi vihdoinkin :)

    VastaaPoista