perjantai 22. maaliskuuta 2013

PomPom

Askartelin eilen päiväseltään pojan synttäreihin pari pompomia ja illalla vielä mieheni kanssa muutaman lisää, kun lapset olivat menneet nukkumaan. Blogimaailmassa nämä alkavat olla jo aika tuttu näky, mutta halusin tehdä näistä ihan oman postauksen sukulaisia ja tuttuja varten, jotka eivät ole vielä näihin välttämättä törmänneet. Jos joku näitä innostuu tekemään niin täältä ja täältä löytyvät hyviä ohjeita pompomien tekoon. Itse huomasin, että pompomien muotoon vaikuttaa tosi paljon taitellun viuhkan päiden leikattu muoto. 

Ensimmäiset kuvat otin makuuhuoneesta, josta löytyy ainoa ripustuspaikka, johon yletän ilman isompia tikkaita. (Kiitos huonekorkeuden :) Eilen päivällä paistoi vielä aurinko tosi kauniisti makuuhuoneeseen, joten pompomit näyttivät tosi hyviltä mustaa seinää vasten.




Loput kuvat ovatkin olohuoneesta. Ehkä noita pompomeja joutuu vielä vähän asettelemaan nätimmin :)






Ja hei, tänään on taas perjantai! Tällä viikolla on pitkästä aikaa tuntunut, että päivät eivät kulu millään, mutta onneksi se perjantai sieltä tuli. Poikakin meni keskiviikkona ensimmäistä kertaa pariin kuukauteen tarhaan, joten nyt odotellaan tytön kanssa poikia kotiin viikonlopun viettoon. 

Haluaisitteko te nähdä lisää viikonlopun aikana meidän synttäripuuhailuista? Poika halusi tänä vuonna pitää Muumi-synttärit, joten sunnuntaina meidän koti taitaa olla pikkuinen Muumimaailma :D

Mukavaa viikonloppua! <3

17 kommenttia:

  1. Tosi kivat tuli! meilläkin vietetään kohta lasten synttäreitä ja olen miettinyt tekeväni noita koristeeksi, kannustavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mäkin tein ensimmäistä kertaa nyt noita pompomeja ja niillä on kyllä helppoa saada juhliin koristelua :) Ja ovat vielä helppotekoisiakin :)

      Poista
  2. Onaps kivoja, minulle ihan uusi juttu, mutta täytyy kokeilla. Kivalta näyttävät. mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että oli hyödyllinen postaus tai ainakin jotain uutta :) kannattaa kokeilla jossain vaiheessa :)

      Poista
  3. Vau, tosi hauskoja ja mulle kans uusia, en hirveesti seuraa blogeja, vielä :) mä heti mietin, miten tekisin noista valaisimia.. Tarttee kehitellä ajatusta :P ehkä sekin on jo jossain blogissa tehty,mä en vaan ole lukenut :) hauskaa synttäriviikonloppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en ole vielä törmännyt valaisimiin, jotka olisivat tehty samanlaisista silkkipalloista, mutta voisivat kyllä olla hienoja :)

      Poista
  4. Wau,hienoja. Ihana kun yhdistit niin monta väriä! usein näkee että kaikki on samaa väriä,huomattavsti tylsempi. Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Taitaa meidän perheessä olla vähän se ongelma, että ei osata valita yhtä väriä, joten pitää kokeilla montaa ja sen vuoksi pompomeja löytyy sitten monessa eri värissä :D

      Poista
  5. Leijuvia väripilkkuja ilmassa, hienoja ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nuo kyllä näyttävät leijuvilta, jos ei valo osu ripustuslankaan :)

      Poista
  6. Ihan kuin ne leijuisivat ilmassa :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän siltä näyttää joo :) Onneksi ovat kuitenkin roikkuvia versioita :)

      Poista
  7. Voi, kuinka ihanan näköisiä :) Pitäsköhän kokeilla väkerrellä noita kun nyt sairaslomalla on sitä aikaa, jota yleensä ei ole. Sä oot kyllä tosi taitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kannattaa kokeilla. Jäin ite kyllä noiden askarteluun koukkuun :)

      Poista
  8. Hei noista tuli ihan mielettömät!! Millä sait ne pysymään katossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tuossa katossa oli valmiina kaksi koukkua, mihin laitettiin roikkumaan. Yritettiin teipilläkin, mutta niillä pallot eivät kyllä oikein pysyneet :)

      Poista