tiistai 16. heinäkuuta 2013

Tytön ja pojan yhteinen huone

Viime päivät ovat olleet täällä taas aikamoista hulinaa. Viikonloppunakin käytiin huonekaluostoksilla, maalailtiin, laitettiin lastenhuonetta ja nautittiin kesäpäivistä. Lastenhuoneessa tehtiin siis pienimuotoinen päivitys, joka alkaa olemaan nyt valmis. Maalasin seinät vaaleansinisestä harmaaksi, laitettiin kirjoille uusi hylly seinälle ja laitettiin huonekalut vaihteeksi uuteen järjestykseen. Nyt vain odotetaan uutta kerrossänkyä, jonka pitäisi tulla vielä tällä viikolla.

Lasten kirjat pääsivät vihdoinkin kunnolla esille, kun laitoimmekin olohuoneeseen alunperin tarkoitetun, monessakin blogissa esiintyneen Ikean hyllyn seinälle.


Läheisestä K-Raudasta löytyi myös hauska lastenvalaisin :)



Sänky palasi kuitenkin takaisin huoneen vasemmalle puolelle, jonne se sopii paremmin sekä kalusteiden että värien suhteen :)



Lastenhuoneen kalusteet ovat myös saaneet uuden ilmeen, kun leikkelin dc-fixistä kuvioita niihin. Olen kyllä positiivisen yllättynyt dc-fixin helppokäyttöisyydestä. Ja jos näihin kuvioihin kyllästyy, kuviot lähtevät varmasti helposti irti kalusteista.


Myös lyhdyt saivat uuden siistimän ripustusvaijerin, kun Ikeasta löytyi 5metrin verhovaijeri, jonka sai katkaistua sopivan pituiseksi. Lyhdyt tuovat pimeällä huoneeseen niin ihanan tunnelman, että mä voisin muuttaa lastenhuoneeseen nukkumaan :D



Säilytyskalusteiden määrä on myös kasvanut vähäsen viime kerrasta ja nyt pitäisi lasten lelujen mahtua huoneeseen vähän paremmin :)


Nyt puuttuu enää pari taulua seinältä, lasten piirustuksia sekä Se Kerrossänky, jota niin kovasti odotetaan :) Pari pientä tuunausideaakin on mielessä, mutta niihin ei vain ole aika vielä riittänyt. Pientä lisäjännitystä tähän viikkoon tuo vielä se, että sunnuntaina juhlitaan meidän pienen prinsessan synttäreitä, kun neiti täyttää 2 vuotta <3

Mukavaa tiistaita kaikille! :)

10 kommenttia:

  1. Vau, hieno lastenhuone. Vähän epäröin maalata esikoisen huoneen yhtä seinää mustaksi, mutta hyvältä se teilläkin näyttää eikä ole ollenkaan liian synkkä! Kivat lyhdytkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä muakin epäilytti tuo musta pitkään, mutta nyt alan olemaan sujut sen kanssa, kun se sai ympärilleen väriä.

      Poista
  2. Oi miten upeet nuo sun tuunaukset D-C Fixillä, todella olet nähnyt vaivaa ja lopputulos on juurikin sen näköinen. Vaikka huoneessa on moniakin eri värejä, niin täytyy sanoa että erittäin harmoninen kokonaisuus, eli loistavasti onnistunut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon :) Kunhan täällä vaan ei menisi överiksi tuon dc-fixin kanssa ;) Haluaisin leikellä siitä vähän muutakin lastenhuoneeseen, mutta onneksi aika ei anna vielä myöten :)

      Poista
  3. Vitsi sulla on energiaa!! Hienot tuunaukset olet tosiaan tehnyt ;)

    VastaaPoista
  4. Siis sulla on kyllä silmää sisustaa ja rempata. Ihania pieniä yksityiskohtia koti täynnä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tässä yritetään kovasti koko ajan oppia lisää sisustamisesta ja jos se näkyy meilläkin, niin ehkä mä olen jotain jostain oppinut :D

      Poista