torstai 8. marraskuuta 2012

Cake Pops!

Löysin Valion sivuilta ohjeen ihanan näköisiin Cake Popseihin. Ohjeita löytyy muualtakin ja useista ruokablogeista, mutta ensimmäisen satsin testasin juuri tuolla Valion reseptillä. Tässä kuva lopputuloksesta;



Cake Popseihin tehdään ensin kaakaokakkupohja, jonka annetaan levätä seuraavaan päivään. Tämän jälkeen taikina murennetaan ja siihen sekoitetaan voi-tomusokeri-tuorejuusto-sekoitus ja annetaan kylmettyä jääkaapissa. Sen jälkeen taikinasta pyöritetään palloja, jotka laitetaan esim. tikkari- tai coctailtikkuihin ja dipataan sulaneeseen suklaaseen, jonka jälkeen ne voidaan vielä koristella esim. strösseleillä. Kuullostipa monimutkaiselta vaikkei sitä olekaan :)

Valion ohjeella palloista tulee kaakaonmakuisia, mutta massan voi tehdä myös ilman kaakaota, mitä tulen varmastikin seuraavan kerran kokeilemaan. Suklaana käytin valkosuklaata, jolloin lopputulos oli hiukan liian makea minun makuuni. Maitosuklaa olisi ollut varmastikin paremman makuinen kaakaon makuisten pallojen kanssa. Ongelmia meinasi tulla myös pallojen koon kanssa. Pallot pitäisi pitää alle 2cm halkaisijaltaan, jolloin ne pysyisivät tikuissa, eivätkä halkeaisi. Tikkujen koko vaikuttaa varmastikin myös siihen, miten isot pallot tikuissa pysyvät. 

Taas on opittu jotain lisää leivonnaisten ja herkkujen ihmeellisestä maailmasta :) Vähän hienommista cake popseista löytyy kuvia esim. Bakerellan sivuilta.


3 kommenttia:

  1. Ooooo,ihan mieletön sattuma tuo seinä,suorastaan käsittämätön:D Upea on kyllä tuolla tunto hienollakin toteutettuna,ilmankos en googlettelemalla seinääsi "törmännytkään" kun hain vain tuolla Tunto Kivellä,siis sitä että onko kukaan tuollaisesta kuvia laittanut,tuo kivihän on niin uusi tuote ettei kuvia löytynyt:)

    VastaaPoista
  2. Joo sain mä sut omalle lukulistalleni mutta aika moni liittyy lukijaksi mieluummin jos on se lukijat-gaglet tossa sivupalkissa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Opinpahan taas jotain uutta :)

      Poista