perjantai 20. joulukuuta 2013

DIY: Kuusityyny

Terveiset tien päältä! Meidän perhe on matkalla sukulaisteni luokse viikonlopuksi ja autokin on lastattu sen mukaisesti. Mukaan lähti myös kuusityyny, jonka tein tällä viikolla. Tykästyin sen verran tekemääni porotyynyyn, että piti kokeilla vielä toisenlaista tyynyä. Sabluunan tein piirtämällä kalvolle piparkakkumuotilla kuusen ja sabluunan avulla painoin kuviot mustalla kangasvärillä valmiiseen tyynynpäälliseen. Niin helppoa ja mielestäni lopputuloskin on melkoisen hieno!



Me ehdittiin eilen lasten kanssa kotona jo koristelemaan kuusikin, vaikka normaalisti tuodaan kuusi vasta aatonaattona sisään. Tänä vuonna kuitenkin tehtiin poikkeus, kun lähdetään heti joulun jälkeen reissuun, niin ehditäänpä vähän pidempään nauttimaan kuusen tuomasta tunnelmasta <3




Kotona meitä siis odottaa jo valmis joulukoti, 
mutta nyt nauttimaan sukulaisten seurasta viikonlopuksi!

Ihanaa viikonloppua kaikille! <3

p.s. Käy tsekkaamassa uusi joulublogini osoitteessa http://mysweetxmas.com/

13 kommenttia:

  1. Tosi kivat tyynyt! Painetuista tyynynpäällisistä tulee ihan mieleen mummini, joka tykkäsi noita tehdä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Heh, mulle taas painetuista tyynyistä tulee ensimmäisenä mieleen tyynynpäälliset, johon painettu vain "hyvää yötä" tai "kauniita unia" :D Liekö saanut lapsena liikaa sellaisia lahjoiksi :)

      Poista
  2. Aivan ihana tyyny!!! Me ollaan lasten kanssa muutaman kerran painettu omia tyynyjä, se on kyllä kivaa (ja sotkuista, hih) puuhaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Meidänkin pitäisi joskus lasten kanssa kokeilla taas yhdessä kankaanpainantaa :)

      Poista
  3. Vau miten hienot tyynyt! Ja taas tulee mieleen, että miksei sitä itse ole moista älynnyt (no, enpä ole älynnyt paljon muutakaan :D)). Mutta idean varmaan saa pölliä?

    Hyvää matkaa ja kivaa. kun saa palata valmiiseen joulukotiin.

    VastaaPoista
  4. Makeet kuusityynyt. Ja tänne blogiin on tullut vaikka mitä ihanuuksia, sillä vähin kun meillä on sairastettu ärhäkkää influenssaa pois. Taidan joulun rauhallisina iltoina kahlata nämä kaikki ihanuudet läpi oikein ajan kanssa.

    VastaaPoista
  5. Magea kuusityyny - olet todella taitava.

    Mukavaa joulua

    t.Sanna

    VastaaPoista
  6. Meiltä löytyy hyvin samanlainen tyyny, tosin perunalla painettu :D

    http://luoviahulluuskohtauksia.blogspot.fi/2013/12/tarina-kuusityynysta.html

    VastaaPoista