sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Erilainen haaste ja blogin kuulumisia

Olen saanut lähiaikoina muutaman kivan haasteen ihanilta blogikamuilta, vaikkakin blogissani on ollut viime aikoina kovin hiljaista. En haluaisi olla valittamassa kameran puuttumisesta joka postauksesta, mutta voin sanoa, että kameran puuttuminen alkaa ottamaan oikeasti koville. Järkkärini on ollut nyt 4 viikkoa huollossa, eikä kukaan tiedä missä se on menossa tai milloin se tulee. Olen murehtinut lähemmäs joka päivä bloginkin kohtaloa ja tasoa, koska koen, että kuvat ovat tosi tärkeä osa blogiani. Ja kun kerran olen lähtenyt sille linjalle, että yritän pitää kuvat laadukkaina, niin en haluaisi myöskään lähteä "sotkemaan" blogiani esimerkiksi puhelimen kameralla otetuilla kuvilla. Lainakuvat ja kuvattomat postauksetkaan eivät ole mun juttu. Olen myös vakavissani miettinyt blogin lopettamista ja sen vuoksi olen välillä ollut viikon jos toisenkin täysin irti blogimaailmasta. Toisaalta blogini antaa itselleni niin paljon hyvää, että blogin jatkamisessa on enemmän plussia kuin sen lopettamisessa. Eikä innostus tuunaamiseen tai sisustamiseen ole kadonnut mihinkään. Ja kuvaamista mulla on niin kova ikävä. Toivottavasti sen jälkeen, kun saan kameran takaisin, se tuo myös bloggaamisen ilon takaisin. Toivotaan siis, että saisin kamerani vihdoinkin pian takaisin, niin pääsisin takaisin rakkaan harrastukseni pariin. Toivottavasti te jaksatte vielä vähän aikaan ettekä unohda mua ihan kokonaan ;)

Sitä ennen pari haastetta, joista ensimmäisen sain ihanasta MS Ordinary -blogista. Haaste on 11 kysymyksen haasteen.

Haasteen säännöt:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2. Jokaisen haastetun pitää vastata haastajan esittämiin 11 kysymykseen
3. Jokaisen haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
4. Uusien haastettujen pitää noudattaa samoja sääntöjä ja valita jälleen 11 uutta blogia, joilla on alle 200 lukijaa
5. Kerro kenet olet haastanut seuraavaksi, linkitä!
6. Ei takaisin haastamista! ;)

Olen tosi huono kertomaan itsestäni mitään, joten tässä vajaa 11. asiaa minusta.

1. Juon todella harvoin kahvia. Vaikka olen kuinka yrittänyt opetella juomaan kahvia, niin se ei vaan ole oikein makuuni.
2. Olen muistilappu-ihminen ja varsinkin to-do-lappujen kirjoittaja. Kirjoitan muistilappuja ihan kaikesta. Ja niitä lappuja löytyy kaikkialta. Papereilta, tietokoneen muistiinpanoista, liitutauluista. Tällä hetkellä jääkaapin ovesta löytyy to-do-lista tekemättömistä kotitöistä, jotka eivät ole oikeasti edes tärkeitä ja kiirellisiä. Tietokoneelta löytyy mm. lista kirjoista, jotka lainaan seuraavaksi kirjastosta.
3. Me aloitetaan nykyään lasten kanssa aamut "jos sun lystin on..." laululla ja aamujumpalla. Tai lähinnä herätän lapset laulamalla esimerkiksi "jos sun lysti on, niin nosta jalka ylös" tai "jos sun lysti on, niin silmät aukaise" :D toimii suhteellisen hyvin meidän lapsiin, jotka vihaavat äitinsä kanssa heräämistä :D
4. Rakastan matkustelua. Liekö olen tulossa vanhaksi, mutta varsinkin kaikki kaupunkikohteet, joista löytyy historiallisesti mielenkiintoisia kohteita, on sellaisia paikkoja, joissa haluaisin päästä käymään.
5. Mulla on pienestä pitäen pysynyt työkalut jotenkin käsissä. Pienenä kun sain nukelle nukensängyn tarkoituksena laittaa nukke siihen nukkumaan, niin olinkin etsinyt jostain käsiini työkaluja, joilla purin sängyn ja sen jälkeen yritin kasata sen takaisin kokoon. Ja nykyään taas maalipensseli pysyy vähän liiankin tiukasti kiinni kädessä :D
6. Kuulun vahvasti viherkasvien tappajiin. Olen saanut viimeisen 5 vuoden aikana vain yhden kasvin pysymään hengissä :D
7. Musta on tulossa pelottavasti kirjaston kirjojen himokuluttaja. Tällä hetkellä luen paljon erilaisia kädentaitokirjoja ja etsin niistä uusia ideoita toteutettavaksi. En tiedä mikä niissä kirjoissa viehättää, kun netin ihmeellisestäkin maailmasta löytyy miljoonittain erilaisia ideoita toteutettavaksi.

11. kysymystä MS Ordinaryltä

1. Oletko aamu- vai iltaihmisiä?
- Ehdottomasti iltaihmisiä. Voisin mieluiten valvoa yli puolen yön ja herätä aamusta klo 10 aikoihin :)
2. Mistä vuodenajasta pidät eniten ja miksi?
-Kaikissa vuodenajoissa on hyviä puolia, mutta varmaankin syksystä tai talvesta eniten. Syksyn viilenevät ja pimenevät illat sekä luonnonkauneus lehtien kellastuessa ovat ihan parasta. Talvella taas rakastan lunta ja joulua ja joulun tunnelmaa. Kesässäkään ei ole mitään vikaan, mutta en osaa enää nauttia paahtavasta auringonpaisteesta niin paljoa kuin muutama vuosi sitten.
3. Paras ja huonoin ostoksesi?
-Voi, huonoja ostoksia ovat varmastikin olleet jotkin huonolaatuiset halvat tuotteet, joita olen käyttänyt kerran tai kaksi. Paras on ollut varmastikin kamerani. Se on ehkä ainut sellainen rakas esine, josta en olisi valmis luopumaan.
4. Paljasta salainen haaveesi?
-Vanha kunnostettu puutalo ja kasvihuone. Ja ehkä mä haluaisin kolmannen lapsen sitten vielä, kun nämä vanhemmat ovat jo koulussa <3
5. Kolme asiaa, jotka tekevät sinut onnelliseksi?
-Perhe, matkustelu ja se kun arjessa tajuaa, kuinka hyvin asiat ovat.
6. Mitä haluaisit tehdä useammin? Entä mistä voisit luopua?
-Hmm. Viime aikoina on tullut leivottua harvinaisen vähän, joten siihen käyttäisin varmastikin enemmän aikaa, jos aikaa olisi muutama tunti enemmän vuorokaudessa. Ja kyllä mulle maistuisi muutama lisätunti untakin 6h yöunien päälle. Ja mistä voisin luopua? hmmmm...lasten sairaspäivistä. Varsinkin syksyisin tarhan alkaessa tuntuu, että lapset on koko ajan kipeänä :(
7. Mieluisin kotityö?
-Varmaankin yleinen tavaroiden laittaminen oikeille paikoille.
8. Mistä aikaansaannoksestasi olet erityiset ylpeä?
-Lapsistani. Vaikkei ne nyt ehkä niin aikaansaannoksia ole :D Ja varmaankin tästä nykyisestä kodistamme :)
9. Minne haluaisit matkustaa seuraavaksi?
-Lontooseen <3 Ja sinne ollaankin menossa koko perheen voimin lokakuussa :)
10. Viisi asiaa, joita tarvitset päivättäin?
-Energiajuomaa, puhelinta, tietokonetta, ruokaa ja kyllä mulla olisi orpo olo ilman perhettäkin :)
11. Ensimmäinen ajatuksesi aamulla?
-Voi ei, mä haluan torkkua vielä hetken :D

En laita tätä haastetta enää eteenpäin, mutta sen sijaan haastaan kaikki seuraavaan haasteeseen. Sain nimittäin SatuMarialta Miss Bubble's lifestyle -blogista hauskan erilaisen haasteen ja tässä tulee säännöt

Haasteen säännöt ovat seuraavanlaiset:
 
1. Kerro pari asiaa itsestäsi tai päiväsi kuulumisista. Liitä myös kuva.
2. Vastaa haastajan kysymyksiin, jos se tuntuu sinusta mukavalta.
3. Huijaa ja muuta haastetta mieleiseksesi.
4. Keksi vaikkapa 10 uutta kysymystä, koska 11 on outo luku.
5. Haasta paljon kivoja kavereita, äläkä ole kade, vaikka kaverilla olisikin enemmän lukijoita.
 
Tänään vietettiin alkupäivä miehen kanssa keskenämme ja lapset saivat olla hoidossa. Pakko mainita, että eilen käytiin syömässä Mange Sudissa ja siellä oli aivan loistavaa ruokaa, joten suosittelen ravintolaa kaikille, jotka eksyvät Tehtaankadulle Helsinkiin. Pistäydyimme tänään myös Design Marketissa Kaapelitehtaalla. Paikalla oli todella paljon ihmisiä ja mielenkiintoisia tuotteita, mutta mitään kuitenkaan tarttunut mukaan.
 
 
 
Tässä Sadun kysymykset
1. Elämäsi tähän astisin hienoin kokemus?
-Varmastikin lasten syntymät <3
2. Millaisia postauksia tykkäät lukea blogeista?
-Aika erilaisia, mutta ehkä eniten inspiroivia kuvia ja ideoita sisältäviä postauksia on aina kiva katsella ja lukea blogeista. 
3. Kesän 2013 kaunein muistosi?
-Varmaankin Versaillesin palatsin kauniit maisemat
4. Paras lapsuusajan muistosi?
-Joulut. Se kun perhe ja suku kokoontuu yhteen viettämään aikaa keskenään.
5. Mitä värejä suosit sisustuksessa ja vaatteissasi?
-Tällä hetkellä vaaleat sävyt ja puu sisustuksessa. Vaatteissa taas vahvat sävyt kuten tummansininen. 
6. Suurin vielä toteutumattomin haaveesi?
-Se vanha puutalo, jonka saan kunnostaa
7. Lempparikukkasi?
-Hm. Meillä on tainut olla aika paljon liljoja :)
8. Minkä kirjan olet lukenut viimeksi?
-Molla Millsin Virkkuri-kirjan
9. Mihin maahan matkustaisit, jos sinulla olisi mahdollisuus matkustaa minne haluat?
-Suuntaisin varmaankin Seychelleille
10.Mitä aiot touhuta tällä viikolla?
-Tämä viikko on aika loppupuolella, mutta ensi viikolla aion käydä Helsinki Design Weekin eri tapahtumissa ja tietenkin Habitare-messuilla. Seuraavan vuoden aikana saan myös työllistettyä itseni erään projektin tiimoilta ja ensi viikolla saan sen käyntiin kunnolla. Projektista kerron varmastikin lisää myös täällä blogin puolella vähän myöhemmin. 
11. Kenen yhtyeen/laulajan keikalla olet käynyt viimeksi?
-Taitaa olla Lady Gagan keikalla viime vuonna
12. Paras tapa viettää viikonloppua?
-Perheen kanssa yhdessä touhuten
13. Unelmiesi asuinpaikka?
-Mulle ei ole niin väliä missä asuinpaikka sijaitsee, enemmän merkitsee se, että tunnen olevani siellä kotonani.
 
Muutan haastetta samantien täysin, koska musta olisi tosi kiva tietää mahdollisimman monen TOP5 -suosikit seuraaviin juttuihin:

1. Viisi parasta inspiraatiosivustoa
2. Viisi parasta lifestyle-/sisustuskauppaa
3. Viisi parasta lifestyle-/sisustusverkkokauppaa
4. Viisi parasta kirjaa
5. Viisi parasta lifestyle-/sisustuslehteä
 
 
Mukavaa viikonloppua teille kaikille ihanille! <3

6 kommenttia:

  1. Kiva, kun taruit haasteeseen :) Olettepa komea pari!

    VastaaPoista
  2. Toinen to do -listailija ilmottautuu ;) kiva kun otit haasteen vastaan :)

    VastaaPoista
  3. Älä ainakaan lopeta! Jatkat sitten kun siltä taas tuntuu (=kun järkkäri palaa kotiin). Emme unohda sinua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla :) Ehkä mä saan taas kiinni bloggaamisesta pikku hiljaa, vaikkakin välillä on tuntunut todella turhauttavalta ja masentavalta, kun ei ole päässyt tekemään sitä mistä tykkää :/

      Poista