tiistai 6. elokuuta 2013

Indiedays Inspiration


Puolitoista viikkoa sitten luin lentokentällä konetta odottaessani blogini mailia. Sinne oli tullut maili, jota en uskonut todeksi. Sain kutsun liittyä Indiedays Inspirationiin. "Siis mitäääh??" oli ensimmäinen ajatukseni. Mutta totta se oli se ja hyvä niin. Nyt saan olla yksi 300:sta blogista, jotka kaikki löytyvät Indiedays Inspiration -blogiyhteisöstä. Taisin kyllä olla sen lentomatkan taivaissa muutenkin kuin lentokoneessa istuessa :D

Blogissani mikään ei siis muutu, mutta blogini ja uudet päivitykset löytyvät nykyään myös Indiedays Inspiration -sivustolta. Täältä löytyy myös blogini kotisivu, josta löytyy kaikki postaukset kuvavirtana. 

Ja ihan parasta on se, että kanssani Indiedays Inspirationiin liittyi myös muita ihania ja inspiroivia blogeja, joita olen seurannut aina kun aikaa löytyy. Sylikaupalla onnea myös ihanille bloggaajille! <3

Meidän perheen toiseksi viimeinen lomaviikko on lähtenyt käyntiin paikassa, jossa netti toimii hitaammin kuin etana liikkuu eteenpäin, joten mun on pakko toivotella nyt kaikille ihanaa loppuviikkoa! Palaillaan taas, kun pääsen takaisin kunnollisten nettiyhteyksien äärelle :) Sukulaisille vielä erityiset terkut! Kaikki on kunnossa! ;)

Aurinkoista viikkoa kaikille! <3

22 kommenttia:

  1. Jee, onnea hurjasti Inspirationista! Nyt ollaan sit naapureita :)

    VastaaPoista
  2. Onnea indieläisyydestä! Nythän teitä lempibloggareitani on sinne kulkeutunut vallan kunnioitettava joukko;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Indiedaysiin siirtyi myös useampi munkin lemppariblogi :)

      Poista
  3. Onnea! naapurissa ollaan :)

    VastaaPoista
  4. Onnea!
    Inspiroiva blogisi on yksi lemppareistani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti! Olen kyllä otettu sanoistasi! :) Toivottavasti blogista löytyy jatkossakin mielenkiintoisia juttuja :)

      Poista
  5. Onnittelut naapurista!
    Minäkin juuri liityin.

    VastaaPoista
  6. Onnea onnea! Tervetuloa mukaan! :)

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Kiitoksia! Hienoa päästä teidän muiden mahtavien blogien ja bloggaajien joukkoon :)

      Poista