perjantai 27. syyskuuta 2013

Granitin kautta

Loppuviikko on mennyt täällä taas aikamoisessa kiireessä, eikä sille näytä tulevan loppuakaan. Välillä tuntuu, että tässä mennään minuuttiaikataululla, että saa kaikki asiat hoidettua ja tehtyä. Mutta voi, että kun pääsisin jo teillekin kertomaan, mitä täällä on suunnitteilla!  Joten hyvällä mielin ollaan kiireisiä. Ja pahoitteluni, jos täällä blogin puolella on hiljaisempaa.

Tänään kerkesin kuitenkin koulun jälkeen piipahtamaan äkkiä uudessa Granitin myymälässä, joka on avattu eilen Helsinkiin kauppakeskus Forumin 3. kerrokseen. Valikoima on aikalailla samanlainen kuin Bulevardinkin myymälässä. Uusi myymälä vaikutti myös olevan neliöissä vähän pienempi, mutta onneksi sieltä löytyi kuitenkin kaikkia niitä ihania samoja tuotteita, kuin Bulevardinkin. Harmi vain, ettei ollut kameraa mukana ja puhelimesta akku ihan loppu, niin en saanut otettua myymälästä kuvia.

Granitista lähtikin tällä kertaa mukaan kori, jota olen himoinnut jo pidemmän aikaa, mutta aina se on jäänyt kauppaan. Kori pääsikin samantien käyttöön, kun sain sen kotiutettua.









Löytyy korista väriäkin :D Ja ihanan värinen kori onkin. Oikeastaan juuri korin väri korissa viehättikin. Mutta joskus musta-valkokuvat vaan viehättävät omaa silmää ;)



Syksy saa tulla! Täällä ollaan valmiina lämpimien vilttien kanssa! <3

Syksyistä viikonloppua kaikille! <3

6 kommenttia:

  1. Olet todella ihana persoonallinen ihminen! Saan susta koko ajan paremman vaikutuksen ja joka kerta kun luen blogiasia hymy tulee väkisinkin esiin:)
    -iida-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia kovasti kauniista sanoistasi :) Ihan mahtavaa, jos saan blogini kautta edes yhden ihmisen hymyilemään :)

      Poista
  2. Voi kunpa täälläkin olisi tuo kyseinen kauppa! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun Granitilla tosiaan olisi myymälöitä muuallakin kuin Helsingissä :) Tai edes verkkokauppa! Toivottavasti Granit leviäisi pian Suomessakin Helsingin rajojen ulkopuolelle :)

      Poista
  3. Sama juttu kun Ridellä, oispa täälläkin... ja tosi kauniinvärinen kori!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kori on kyllä kauniinvärinen :) Ja kuten Ridellekin kommentoin, niin kyllä mäkin toivoisin, että Granit sijaitsisi Suomessa muuallakin kuin Helsingissä! Toivottovasti vielä lähitulevaisuudessa näin olisi :)

      Poista