lauantai 6. heinäkuuta 2013

Vihdoin valmis makuuhuone

Sain eilen postista pienen paketin ja nyt makuuhuone alkaa olemaan valmis. Tilasin nimittäin uusiin Hay Loop naulakoihin uudet Hayn Wire-vaateripustimet. Meille on siis kotiutunut Ikeasta ostetun vaaterekin tilalle kaksi uutta Hayn Loopia, joihin saadaan ripustettua mekot ja puvun takit ja -housut. 




Naulakoiden yläpuolelle laitettiin myös hylly, johon ostettiin Stockmannilta keinonahkalaatikoita pienille tavaroille. Hyllyn alapintaan laitoin vielä kiinni kolme led-spottivaloa, jolla saadaan huoneeseen kiva tunnelmavalo iltaisin. 


Makkarissahan oli jo aiemmin katosta roikkuva tanko, josta löytyy taas kaikki meidän pitkähihaiset paidat. Ei ole vissiin epäselvyyttä, mikä on tämän pariskunnan lempiväri vaatteissa :D


Tangon alapuolelle ostettiin myös keinonahkalaatikoita, joissa on mm. askartelutarvikkeitani, lasten piirrustuksia ym. vähän isompaan. Housut ja muut vaatteet saivat muuttaa lipaston kanssa makkarin oven taakse piiloon. Ensi viikolla saadaan vielä yksi laatikko lisää niin, että niitä on kuusi.




Myös sänky(seinä) on muuttunut aikalailla. Panostin nimittäin vielä toisiin kunnollisiin lakanoihin ja ostin perkaalipuuvillaiset lakanat. Ensimmäisen lakanoissa nukutun yön jälkeen olen aivan rakastunut niihin <3 Kangas on niiiin pehmeää ja sileää. Ehkä sain näin osan hotellielämää tuotua mukanani kotiin :)  Ja jotenkin valkoiset lakanat vaan kuuluvat kesään <3 Joku ehkä tunnistaa myös, että musta seinä on saanut päälleen uuden maalin, kun maalasin koko huoneen Tikkurilan Kaiku-sävyllä vähäsen aikaa sitten. Kesän toistaiseksi ainoalla Ikea-reissulla mukaan lähti myös IKEA PS 2012 -ledvalaisimet. Tykkään kovasti noista valaisimien yksinkertaisesta muodosta ja plussaa on tietty se, että ne on ledvalaisimet.


Vihdoinkin sain myös aikaiseksi tilattua Dekorosta Shhh-taulun, jota olen katsellut jo kauan. Puolen vuoden harkinnan jälkeen ostin myös Perobasta ehkä maailman suloisimman pöllötyynyn. Ehkä tää mun saamattomuus ja "puolen vuoden harkinta-aika" ovat ihan hyvä juttu, kun vieressä on toinen toistaan ihanampia sisustusliikkeitä :)




Sängyn vierestä löytyy myös tällä hetkellä uutuutaan hohtava Normann Copenhagenin pieni Tablo-pöytä, joka varmaankin siirtyy olohuoneeseen heti, kunhan saadaan uusi sohva paikalle :) Jos "pienillä" ostoksilla oli puolen vuoden harkinta-aika, niin tällä oli ainakin vuoden :) Mutta pöytä on kyllä hintansa arvoinen sekä laatunsa, että ulkonäön puolesta <3



Myös työpöytänurkkaus on vähän muuttunut, mutta se jääkööt seuraavan postaukseen. Makkari on kyllä nyt aivan meidän makuun ja onneksi uskallettiin käyttää vähän enemmän rahaa siihen. Meidän perheen ongelma on ollut aina vähän se, että ei olla uskallettu tehdä vähän kalliimpia, mutta pitkäikäisiä valintoja huonekalujen suhteen, vaan kaikki on ollut sitä "halvinta mahdollisinta". Siihen on myös vaikuttanut se, että ollaan muutettu aivan liian monta kertaa, jonka takia sisustuskin on muuttunut asuntojen vaihtuessa. Nyt ollaan ehkä tajuttu vihdoinkin se, että ajattomilla huonekaluilla tehdään parempia valintoja sekä rahan että sisustuksen suhteen. Ja ehkä muutaman kalliimman huonekalun ostaminen on myös helpompaa, kun on vihdoinkin löytänyt asunnon ja varsinkin kodin, jossa asuu kauemmin kuin vuoden. Tämä kesä on siis siitäkin erikoinen meidän perheellä, ettei tarvitse olla pakkaamassa tavaroita ja muuttamassa uuteen osoitteeseen, vaan meidän koti on tässä <3



Ihanaa viikonloppua!

39 kommenttia:

  1. Ihana tablo pöytä ja ps-valaisimet ja kaikkia :)

    VastaaPoista
  2. Ihania, ihania juttuja teiän makkarissa :). Täällä vähän sama juttu... menee aikakauan aina ennenkuin saan hankittua jotain ;) tuleepahan sit tarpeeseen kun puolvuotta eka suunnittelee :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja jos miettii puoli vuotta, niin sen jälkeen ainakin tietää, että sen oikeasti haluaa :D Kävin selailemassa tuota tauluakin useamman kerran ja aina laitoin sen ostoskoriin, mutta nyt vasta sain tilattua :D

      Poista
    2. Voi ei, minkähän takia mun aiempi vastaus ei näy :/ Mutta joo, ehkä se on ihan hyvä juttu, että kaikkea ei tule ostettua heti :) Tietää ainakin puolen vuoden jälkeenkin, että sen jonkun tietyn jutun oikeasti haluaa :)

      Poista
  3. Ihana toi Shhh-taulu sekä noi naulakot. Tykkään suuresti. Mun tarttis hommata kans "luxus"-lakanat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi taulu on kyllä meille just täydellinen, kun on tarpeeksi yksinkertainen :) Kunnon lakanat on niin ihanat, vähän kuin sais nukkua hotellissa joka yö :D

      Poista
  4. Voi jestas te olette olleet ahkeria! Wautsi! Isot pluspisteet valaisimille ja raikkaalle yleisilmeelle. Ei hitsit, mäkin tahdon jo makkarin valmiiksi :) Sait juuri aikaan pikku tönäisyn eteenpäin makkarirempan suhteen. Kiitos siitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih. Vähän vaan touhuttu :) Mä jo odotan teidän makkarirempan valmistumista, kun teillä on niin ihana maku, että minkälainen teidän makkarista tulee :)

      Poista
  5. Vautsi! Ihanan ahkera olet ollut :) ihan mahtava kesäinen fiilis huokuu teidän makkarista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Makkarissa on kyllä tällä hetkellä rauhallinen ja raikas tunnelma. Siitä on tullut mulle vähän sellainen piilopaikka, minne voi mennä rauhoittumaan ja lukemaan vaikka lehtiä :)

      Poista
  6. Tosi hienoa, hyvin olet onnistunut kaikissa hankinnoissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ehkä siitä oli vähän hyötyä, että mietti vähän pidempää, mitä sinne oikeasti haluaa :)

      Poista
  7. Kaunis ja avara makkari teillä!Mahtava tuo huonekorkeus ja tillitapetti sopii loistavasti.
    Ajattomat hankinnat ovat varmasti hyvä sijoitus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Huonekorkeus on kyllä yksi tämän kodin parhaista puolista :) Tiilitapetti oli kyllä harvinaisen vaikea laittaa suoraksi seinälle, mutta onneksi lopputulos on kuitenkin kiva :) Luulen myös, että ajattomat hankinnat ovat pidemmällä tähtäimellä hintansa väärti, eikä uusia huonekaluja tarvitse olla ihan heti ostamassa :)

      Poista
  8. Voi kuinka kaunista ja harmonista!! Niin hienoja hankintoja olette tehnyt.

    VastaaPoista
  9. Aivan mielettömän ihanan näköistä. Tykkään!
    Mistä olet tuon taulutapetin hankkinut?

    VastaaPoista
  10. Siis aivan ihana makuuhuone! Ihan täydellinen :)

    VastaaPoista
  11. Wau! Ihana lopputulos!!! Täälläkin ostoslistalla on tuo Hayn vaaterekki. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suffeliini. Tuo Hayn vaaterekki on kyllä ihana ja sopii niin moneen erilaiseen sisustukseen :)

      Poista
  12. Ihana makkari teillä!! Todella kaunis kokonaisuus!! :)

    VastaaPoista
  13. VOI KATJA! Kuinka kaunista!!! <3 <3 <3

    VastaaPoista
  14. Hienoja hankintoja; kaunis makuuhuone :)

    VastaaPoista
  15. Tuo valkoinen tiiliseinä sopii makuuhuoneeseen kyllä ihanasti! Kaunis!
    Ja ihanat uudet lakanat. Lakanoiden inventaario pitäisi tehdä meilläkin ja heittää ne huonoimmat pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista :) Uusiin ja kauniisiin lakanoihin on kyllä aina yhtä ihanaa käydä nukkumaan :)

      Poista
  16. Teillä on kyllä niin trendikästä ja kaunista! Tiiliseinä on todella rouhean hieno. Sinulle on huomenna blogissani kyssärihaaste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sekä kommentista että haasteesta! :) Pitääkin käydä katsomassa millainen haaste blogissasi on :)

      Poista
  17. Kiitoksia kaikille ihanista kommenteista. En tiedä mistä syystä osa vastauksistani on hävinnyt jonnekin bittiavaruuteen, vaikka kaikille olen vastannut :(

    VastaaPoista
  18. hei, ensinnäkin kaunis koti sinulla, ja sitten olisi ihan kysymyskin; huomaako kaiku-maalia ollenkaan sinertäväksi seinällä? kuvissa voisi kuvitella enemmänkin harmahtavaksi vaikka sinisestä värikartastahan se on. olen laittamassa kyseistä maalia tyttäreni huoneen seinälle ja kuvien perusteella kaiusta seuraava, pisara on jo aivan liian sininen minun makuuni. tämä kaiku näyttää juuri sopivan vaalealta jos vaan olisi luonnossa yhtään havaittavissa sit sinerrystä! :D oikein ihanaa talven odotusta! -hanna ja alisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu varmastikin osittain valaistuksesta ja sen määrästä, miltä väri näyttää, mutta meillä tuo väri on juuri sellainen sinisenharmaa tai harmaansininen eli kyllä se taitaa jonkin verran siniseen :) Meillä on ollut aiemmin pisaraa lastenhuoneessa ja se on kyllä juuri sellainen selkeä vaaleansininen. Tuosta kaiusta olen kyllä tykänyt, se on kaunis väri. Samaa sävyä löytyy nykyään myös lastenhuoneen toiselta seinältä http://elamaaeirassa.blogspot.fi/2013/07/tyton-ja-pojan-yhteinen-huone_16.html :) Toivottavasti vastauksesta oli apua! :)

      Poista
    2. kiitos vastauksesta :) lasten huoneen kuvissa näyttää tuo maali kyllä myös mukavalta, ja valkoiset kalusteet erottuvat kuitenkin selvästi vaikka seinä onkin vaalea. kyllä minä taidan tuohon kaikuun näillä tiedoilla päätyä :) seuraan jatkossakin blogiasi, varsinkin joulu kuvat ovat ihania! <3

      Poista