keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Jouluterveiset Lontoosta



Vihdoinkin on Lontoosta tultu takaisin. Ihanaa aina käydä maailmalla, mutta vähintääkin yhtä ihanaa on aina tulla takaisin kotiin. Uusia lukijoitakin on tullut sillä aikaa. Tervetuloa lukemaan blogiani ja kiitoksia Oma Koti Valkoinen -blogin Miialle blogini esittelystä. 

Nyt saattekin sitten kunnon kuvapläjäyksen Lontoosta. Siellä näkyy joulu jo kovasti katukuvassa, vaikkakin lunta ei näy missään ja puissakin on vielä keltaisia lehtiä.




 

 


Näistä kuvista päätellen ei uskoisi, että on joulukuu ja jouluaattoon on enää puolitoista viikkoa.






Matkan varrella oli kolmet eri joulumarkkinat. 
Isoin ja parhain joulumarkkina-alue löytyy ehdottomasti Hyde Parkista.


 

 

  

 

 

 Lontoo on myös täynnä ihania pikku kuppiloita, joista löytyy vaikka mitä herkkuja. 
Ja jouluteemalla tietenkin.






Nämä herkut löytyivät Harrodsílta.



Matkan varrelta löytyi myös jotain suomalaista.




Ja sitten niitä pakollisia nähtävyyksiä. Hullut suomalaiset laittoivat jalkaa toisen perään, kun kävelimme siskoni ja äitini kanssa 10h yhden päivän aikana. Tulipahan nähtyä ainakin kaikki keskustan isoimmat nähtävydyet.













 Hyvää keskiviikkoa kaikille! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti