maanantai 2. kesäkuuta 2014

Uutta etsimässä

Täällä alkaa olemaan pahvilaatikot purettuna ja huonekalut paikoillaan. Saatiin oikeastaan jo perjantaina purettua suurin osa laatikoista paikoilleen ja lauantai sekä sunnuntai meni enemmänkin uusia huonekaluja etsiessä. Kaikkein tuskallisinta on ollut löytää juuri sopiva pöytä. Joku ehkä muistaa, kun haaveilin keväällä, että haluaisin tänne ison ruokapöydän, jonka ympärille mahtuu isompikin joukko syömään. Sen lisäksi tähän päivään asti ehdottomana toiveena oli löytää valkoinen pöytä. Ja niinhän siinä sitten kävi ettei tullut valkoista pöytää eikä tullut ison perheenkään pöytää. Sen sijaan ostettiinkin kaunis pyöreä tiikkipuupöytä, jonka ympärille meidän perhe mahtuu juuri täydellisesti. 

Liekö johtuu paikallisten huonekaluliikkeiden korkeista vuokrahinnoista vai paikallisesta kulttuurista, mutta täällä on varastotilanne yleisesti ottaen todella surkea. Ainoa huonekaluliike, josta saat varmasti huonekalut mukaan samantien on IKEA :D (Jossa on muuten yhtä hyvänmakuisia lihapullia kuin Suomessa :D) Yritä siinä sitten ensi löytää valkoinen pöytä ja sen jälkeen vielä pöytä, jota ei tarvitse odotella elokuulle asti.


Toinen juttu, mikä on ollut vähän etsinnän alla on ollut uuden bloginimen löytäminen. Olen hautonut koko kevään ajan uutta bloginimeä päässäni, mutta mikään ole oikein tuntunut täydelliseltä tähän asti. Samalla olen miettinyt myös blogialusta vaihtoa Bloggerista pois. Ja nyt mä olen saanut tehtyä vihdoinkin jotain senkin eteen. Niinpä tämä blogi nimineen saa jäädä virallisesti tauolle / loppua kokonaan ja tarina jatkuu ihan uudessa blogissa uudella alustalla. Uusi blogi löytyy osoitteesta http://hashtaglifeisasmile.com/ Ihan kylmiltään mä en sinne muuta, vaan tarkoitus on pitää näitä kahta rinnakkain viikon tai kaksi samoilla postauksilla ja jatkaa sitten siellä. Samalla päätän myös yhteistyön Inspiration-bloggaajana Indiedaysilla. Yhteistyö on toiminut aivan loistavasti Indiedaysin kanssa, mutta jatkossa haluan vain blogata itsenäisesti.

Muuton myötä blogialustakin muuttuu, joten alku menee varmaan sählätessä asetusten kanssa. Toivottavasti kuitenkin jatkossa esimerkiksi kommentointi on helpompaa kuin täällä (varsinkin kun jatkuvan roskapostin myötä olen joutunut pitämään kommentointiasetukset hankalina). Ehkä blogimuutto tekee myös bloggaamiselle yhtä hyvää kuin muutto uuteen maahan :)

Eli nyt jo kaikki klikkailemaan tuota ylläolevaa linkkiä! 

Nyt nukkumaan ja huomenna pitkästä aikaan kameran kanssa kuvailemaan meidän uusia nurkkia :)


Mukavaa viikkoa kaikille! <3


4 kommenttia:

  1. Vitsit teillä on upea näkymä. Ja muutenkin niin jännät ajan, että ehdottomasti haluan olla mukana edelleen seurailemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuulla! :) Noi meidän näkymät ovat kyllä hienot :)

      Poista
  2. Piti heti käydä klikkaamassa itsensä lukijaksi tuonne uudenkin blogin puolelle! Ehkä onkin ihan hyvä idea aloittaa kokonaan uusi blogi, näin täysin sivullisena lukijanakin se tuntuu kaikkein luonnollisimmalta vaihtoehdolta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Ja hyvä kuulla myös mietteitä lukijoiden kannalta :)

      Poista